DESIGNERS AGAINST AIDS (DAA) on non-profit organisaation Beauty Without Irony:n lanseeraama projekti, joka perustettiin vuonna 2004 nostattamaan AIDS tietoisuutta kansainvälisessä mediassa ja erityisesti länsimaalaisten nuorten keskuudessa.
DAA pyrkii tavoitteeseensa pyytämällä sekä jo kuuluisia että nousevia muotisuunnittelijoita, muusikoita, taiteilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä suunnittelemaan esimekiksi t-paitoja, huppareita, laukkuja, kondomipakkauksia ja kansioita. DAA:n oman malliston paidat ovat valmistettu orgaanisesta reilun kaupan puuvillasta Intiassa saksalaisen Sense Organics -yhtiön välityksellä.
DAA-logo
DAA-logo on näkyvillä jokaisessa tuotteessa kuten myös verkkosivuilla, joilta löytyy myös paljon ajankohtaista AIDS-tietoutta linkkien kautta. Osallistumme myös tapahtumiin, näyttelyihin, messuille ja festivaaleille sekä teemme yhteistyötä meistä kiinnostuneiden artistien, organisaatioiden ja brändien kanssa -kasvattaen huomiota HIV/AIDS-teemaa kohtaan.
